Työ ja yrittäminen

PIENYRITYKSET JA ETÄTYÖ

Honkilahdella sijaitsee on useita pienyrityksiä, jotka työllistävät pääosin alle 10 henkilöä. Yrittäjyys on alueella vahvaa. Alue sijaitseekin monelle yritykselle edullisesti, sillä Honkilahdelta on Turkuun, Poriin, Raumalle sekä näiden satamiin noin tunnin ajomatka ja Tampereelle noin 1,5 tunnin ajomatka. 

Alueen verkkoyhteydet paranevat tulevaisuudessa, sillä  Auvaisten alueelle sekä Kirkonkylän linkkimastoon ollaan parhaillaan vetämässä valokuitua, mikä parantaa osaltaan myös tietotyötä tekevien yritysten toimintaedellytyksiä  alueella. 

Etätyöskentely on lisääntynyt Honkilahdella paljon korona-epidemian aikana ja sen jälkeen. Suosion taustalla ovat luonnolliset syyt; ajomatkoihin ei mene aikaa, luontoa säästyy ja vapaa-aikaa on enemmän. Valokuitu parantaa etätyöskentelyn mahdollisuuksia alueella entisestään.

Lisätietoa: Euran kunta

LAAJAT TYÖMARKKINAT

Monet honkilahtelaiset käyvät töissä Eurassa, Säkylässä tai Laitilassa, joihin on noin 15-30 minuutin ajomatka Honkilahdelta, ja monet ajavat töihin myös Raumalle, jonne ajaa noin 30-45 minuutissa. Etätyöskentely on lisännyt joustavuutta; kaikkien ei tarvitsekaan enää ajaa työpaikalle viitenä päivänä viikossa vaan osan päivistä voi työskennellä etänä kotikonttorista käsin.

Pyhäjärviseudulla ja lähikaupungeissa on töitä hyvin tarjolla. Lisätietoa avoimista työpaikoista löydät esimerkiksi seuraavien linkkien kautta:

Avoimet työpaikat Eurassa

Avoimet työpaikat Säkylässä

Avoimet työpaikat Laitilassa

Luo kotisivut ilmaiseksi!